1. Minua kutsutaan Maijaksi (vaikkakaan se ei ole ensimmäinen nimeni).
2. Työskentelen Kässäkerho Pom Pomissa kohta jo neljättä vuotta kivijalkaputiikin ja verkkokaupan hommien parissa. Päiväni sisältävät yleensä mm. asiakaspalvelua, tilausten tekemistä ja lähettämistä sekä molempien kauppojen monenlaista ylläpitämistä.
3. Polkuni tähän työhön on kulkenut yläasteella virinneen neuleinnostuksen, puusepänopintojen, ystävyyden ja 15 vuotta kestäneen myyntityöuran kautta.
4. Top 3 -käsityötekniikat mielestäni ovat neulominen, neulominen ja neulominen!
5. Neulomaan minut opetti ala-asteen käsityönopettajani ja osaltaan myös äitini. Itse neulotut ja ommellut vaatteet olivat lapsuudessani arkipäivää äitini ansiosta, joten kynnys omilla käsillä tekemiseen oli hyvin matala ja luonteva ylittää.
6. Suosikkimateriaalini on luonnonkuitua, ehdottomasti. Villa, pellava ja silkki kamppailevat kärkisijoista.
7. Ihanin käsityö, jonka olen tehnyt on yleensä se, joka on juuri päässyt puikoille tai vasta odottelee niille pääsyä! Jo valmistuneista neuletöistä rakastan erityisesti kahta neuletakkiani: vaaleanpunaista Beiroa-langasta neulomaani Flaum-takkia ja Suoma Single DK -langasta syntynyttä musta-harmaata Walk in the Dawn -takkia.
8. Käsitöiden lisäksi rakastan polkupyörääni, palstaviljelmääni sekä pientä pihaani. Ja pizzaa. Ja puolisoani.
9. Kaikista käsityöihmisistä eniten ihailen monia! Ainakin Isabell Kraemerin, Veera Välimäen ja Arounna Khounnorajin tyyleistä voisin ammentaa loputtomiin ohjeita ja inspiraatiota.
10. Haluaisin vielä oppia ainakin neuletekniikoista intarsiaa, yleisesti kärsivällisyyttä.
11. Parasta kässäyhteisössä on suvaitsevaisuus, kannustava ilmapiiri, yhteisen asian äärellä oleminen ja oivaltaminen.
12. Ennustan, että seuraava käsityöilmiö on tekniikoiden ja materiaalien yhä ennakkoluulottomampi yhdistäminen. Henkilökohtaisesti seuraava ilmiö tuntuisi olevan neulemekot.