Kässäystävämme: Anna Johanna

Kässäystävämme on Pom Pomin oma ystäväkirja, jossa ääneen pääsevät käsityöalalla työskentelevät upeat osaajat.

Tänään ystäväkirjan kysymyksiin vastailee neulesuunnittelija Anna Johanna.

1. Minua kutsutaan Johannaksi. Tai aika usein kässäpiireissä minua luullaan Annaksi, mutta varmemmin käännän pääni, jos hihkaisee Johanna.

2. Työskentelen neulesuunnittelijana omassa yrityksessäni. Se tuntuu joka kerta yhtä upealta sanoa ääneen. Haaveilin jo ala-asteikäisenä muotisuunnittelijan urasta, joten aika lähelle on päästy.

3. Polkuni tähän työhön: Kuten todettua, olen haaveillut tästä jo lapsena. Opiskeluaikana neuleharrastus lähti loppullisesti käsistä. Muutaman vuoden ajan minulle riitti blogin pitäminen, mutta sitten alkoi käydä selväksi, että tästä on tultava työ. Perustin ensin sivutoimisen yrityksen tutkijantyöni oheen ja muutaman vuoden sitä pyöritettyäni hain starttirahaa, jonka turvin uskalsin lopulta siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi.

4. Top 3 -käsityötekniikat mielestäni ovat neulominen, ompeleminen ja kehrääminen.

5. Neulomaan minut opetti aika varmasti äiti. Rehellisyyden nimissä en kyllä muista hetkeä tarkasti, mutta tiedän, että koulussa kässätuntien neulehommat eivät tuottaneet vaikeuksia, joten äidin kanssa oli varmasti harjoiteltu jo sitä ennen.

6. Suosikkimateriaalini on villa, mieluiten käsittelemätön rouhea, mutta silti pehmeä villa.
 
7. Ihanin käsityö, jonka olen tehnyt on? Aika usein viimeisimpänä valmistunut pusero on aina sillä hetkellä se suurin suosikki. Viime kesänä sain kuitenkin valmiiksi monta vuotta työn alla olleen projektin, kun kehräsin itse langat ja neuloin niistä muhkean palmikkopuseron. Yleensäkin arvostan eniten niitä töitä, joiden tekemisessä menee pitkään.
 
8. Käsitöiden lisäksi leivon, joogaan ja patikoin.
 
9. Kaikista käsityöihmisistä eniten ihailen? Tämäkin vaihtelee vuosien varrella. Neuleidoleitani ovat mm. Joji Locatelli, Ysolda Teague ja tietty Veera Välimäki. Ompelun saralla ihailen valtavasti toisen harrastajan, Marja Niemen millintarkkoja saumoja.
 
10. Haluaisin vielä oppia ainakin kaavoitusta. Olen ompelijana vähän semmoinen suunnilleen-sinne-päin-sunnuntai-suhari. Osaan muokata kaavoista lähinnä vain pituutta pois. Jos oppisin muokkaamaan ompelukaavoja istuvammiksi, se auttaisi hiomaan taitojani neulesuunnittelijanakin.
 
11. Parasta kässäyhteisössä on toiset ihmiset ja inspiraatio. Olen vähän huono tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta käsitöiden äärellä small talk ei tunnu small talkilta vaan täydeltä asialta.
 
12. Ennustan, että seuraava käsityöilmiö on? Haha. Nyt kysytte kyllä väärältä tyypiltä. Vaikka joku voisi ajatella, että suunnittelijana sitä täytyy olla trendien aallonharjalla, taidan itse tulla aina jälkijunassa näissä. Eipä sillä, neulesuunnittelussa onneksi saakin keskittyä enemmän aikaa kestäviin vaatteisiin kuin yksittäisiin muotikausiin. Mutta mikä ikinä se ensi kuussa alkava villitys onkin, voitte luottaa minun löytävän sen ääreen sitten muutaman vuoden päästä.